Julkaistu Aamulehdessä 24.3.2015
Ajatuksiani rasismin vastaisesta viikosta.
On hienoa, että on suomalaisia, jotka tukevat maahanmuuttajia ja taistelevat rasismia vastaan. Kuitenkin on vaikeaa löytää paikkani heidän vierestänsä. Minusta tuntuu että he, kuten monet muut, seisovat enemmän meidän maahanmuuttajien edessä, kuin vieressä. Paikka jonka he näyttävät meille maahanmuuttajille on rasismin uhrin paikka. Kaikesta tästä voisi tulla ajatus, ihan kuin maahanmuuttajia ajettaisiin takaa ja heille olisi hirveän vaikeaa elää Suomessa. Olen elänyt sekä Saksassa että Turkissa enkä ole tavannut niin ennakkoluulottomia ja tasa-arvoisia ihmisiä kuin täällä Suomessa. Me maahanmuuttajat emme ole lapsia, joita pitää koko ajan suojella, vaan olemme tämän yhteiskunnan täysmääräisiä jäseniä ja olemme itse vastuussa tekemisistämme, vaikka meidän kielitaidot eivät ole täydellisiä ja kulttuuri vieras. Itse olen maahanmuuttaja, saksalais-turkkilainen nainen. Kyllä minäkin olen kokenut Suomessa kylmää ja epäkohteliasta kohtelua, suorastaan jopa vihaa siitä, että olen täällä. Mutta enemmän sydämeni täyttyy kiitollisuudesta Suomea ja suomalaisia kohtaan, jotka antoivat verorahoillaan mahdollisuuden oppia kieltä ja saada ilmaista terveyspalvelua ja jotka kohtaavat tasavertaisesti ja ymmärtäväisesti työelämässä ja ystäväpiirissä. Lapsillamme on ollut lähes alusta asti täällä suomalaiset varamummot, jotka ovat täysin ilmaiseksi ja hyvästä sydämestään auttaneet heidän hoidossa jo yli kymmenen vuotta.
Rasismin vastaiset mielenosoitukset ovat nähdäkseni turhaan, koska ne eivät muuta yhdenkään rasistin asennetta. Tärkeämpää olisi, että suomalaiset ottaisivat myös maahanmuuttajia ystävikseen ja auttavat näin heidän kotoutumistaan. Toivottavasti mielenosoittajilla on paljon maahanmuuttaja-ystäviä. Tämä auttaisi paljon enemmän kuin rasismia vastaan marssimista.
Rasismin sijaan haluan enemmän puhua ja nostaa esiin meidän maahanmuuttajien omaa vastuutamme kotoutumisesta ja sopeutumisesta tähän maahan. Maahanmuuttajana kohtaa monia haasteita, myös ihmisiä jotka eivät tykkää siitä, että meitä on olemassa täällä. Mielestäni voimme näyttää heille, että emme tulleet syömään heidän rahojansa ja hyväksikäyttämään tätä järjestelmää. Tämän todistamme parhaiten sillä, että olemme ahkeria, rehellisiä ja kiitollisia sekä arvostamme meille annettua ainutlaatuista mahdollisuutta ilmaiseen kouluttautumiseen ja paremman elämäntason rakentamiseen. Mielestäni meidän maahanmuuttajien pitäisi ymmärtää, että meidän tehtävämme on muuttaa elämäntapojamme siellä, missä se on ristiriidassa Suomen lain ja kulttuurin kanssa ja sopeutua Suomeen.
Tähän kuuluu myös se, että puhutaan rehellisesti ongelmista, joiden takana maahanmuuttajat ovat kuten esimerkiksi tuoreessa tapauksessa Tapanilassa tapahtuneessa joukko-raiskauksessa, josta epäillään viittä ulkomaalaistaustaista 15-18 vuotista nuorta miestä. Ei se auttaa ketään, jos syytetään vain nuorten vaikeaa tilannetta täällä Suomessa tai huonoa taloustilannetta. Kantaväestössä on myös paljon vaikeuksia kohtaavia nuoria ja huono taloustilanne koskee meitä kaikkia. Sen sijaan on puhuttava naisten ja miesten eri arvosta ja asemasta eri kulttuureissa ja uskonnoissa. On puhuttava siitä, että rikollisten maahanmuuttajien ankara rangaistus auttaa myös meitä rehellisiä maahanmuuttajia. Se tarkoittaa nimittäin sitä, että rikollinen saa tuomionsa, joka taas lisää meidän kaikkien turvallisuuden tunnetta. Monet suomalaiset kohtasivat 50 vuotta sitten suuria haasteita, kun he muuttivat Ruotsiin. Elämä ei ollut helppoa heille, he joutuvat tyytymään uusiin olosuhteisiin ja elättämään itseänsä kovalla työllä. Hei eivät välittäneet nimityksistä, vaan olivat ahkeria ja tyytyväisiä. Tällaista asennetta toivoisin myös meiltä maahanmuuttajilta Suomessa.
Saynur Soramies
Sairaanhoitaja
Monikulttuurisen hoitotyön asiantuntija
Asioimistulkki